Hoito-ohjeet

Gerbiilin hoito-ohje

Gerbiili

Yleistä

Gerbiili on yksi suosituimmista pikkulemmikeistä. Suosion syynä lienevät gerbiilin hajuttomuus ja päiväaktiivisuus. Gerbiiliä on kutsuttu mitä erikoisimmilla nimillä, esim. aavikkorotta, aavikkokenguru, hyppyrotta, aavikkohiiri ja jopa taskukenguru. Oikea nimitys on kuitenkin gerbiili. Gerbiilit ovat kooltaan hieman kultahamsteria pienempiä. Hiiristä ja rotista poiketen gerbiilin pitkä häntä on karvainen. Gerbiili elää n. 3-4 vuotta.

Gerbiilien lisäksi lemmikkeinä pidetään muitakin hyppymyyriä. Näihin kuuluvat degu, perpallidus, shawin jirdi, duprasi, crassus ja persian jirdi. Näiden hoitoon löydät ohjeita Suomen Gerbiiliyhdistyksen sivuilta klikkaamalla lajin nimeä.

Uros vai naaras - yksi vai kaksi?

Gerbiilejä tulisi aina hankkia vähintään kaksi samaa sukupuolta olevaa. Urokset ja naaraat ovat tasaveroisia lemmikkeinä. Gerbiiliä ei koskaan tulisi pitää yksin, ellei se ole niin aggressiivinen, ettei hyväksy lainkaan toisia gerbiilejä. Aikuisia samaa sukupuolta olevia gerbiilejä on varsin vaikeaa, joskus jopa mahdotonta, totuttaa asumaan yhdessä. Tästä syystä hankittavien eläinten pitäisi olla yhdessä pienestä pitäen asuneita, tai elleivät ole, alle 10-viikkoisia. Naarasta ja urosta ei voi jatkuvasti pitää yhdessä, koska tällöin naaraalla on jatkuvasti poikaset ja se rasittuu aivan liikaa.

Uuden gerbiilin totuttaminen laumaan voi olla hyvin vaikeaa. Jos tulokas on nuori, alle 10-viikkoinen, temppu saattaa onnistua. Urokset yleensä hyväksyvät nuoren tulokkaan suhteellisen helposti, mutta naaraat ovat tässä suhteessa huomattavasti hankalampia. Joka tapauksessa totutuksessa on tarpeen kahtia jaettava totutushäkki. Totutettavat gerbiilit laitetaan häkkiin eri puolille, ja niiden paikkoja vaihdetaan 1-2 kertaa päivässä. Viikossa niiden pitäisi olla tottunut toisiinsa, ja yhteen laittamista voidaan yrittää. Omistajan on oltava tarkkana ja erotettava eläimet heti, jos ne aikovatkin tapella. Eläimet eivät nimittäin todennäköisesti koskaan hyväksy toisiaan, jos ne pääsevät ottamaan yhteen. Sitäpaitsi gerbiilit voivat tapellessaan aiheuttaa toisilleen vakavia vammoja. Yleisesti ottaen onnistuvat pariskuntien yhdistäminen sekä uroksen ja nuoren gerbiilin yhdistäminen. Muut yhdistelmät ovat vaikeampia ja eivät monesti onnistu lainkaan.

Gerbiili tulee taloon

Ennen kuin haet gerbiilit uuteen kotiinsa, sisusta niille terraario valmiiksi sopivaan paikkaan. Anna tulokkaiden tutkia uutta kotiaan aluksi rauhassa. Kun gerbiilit ovat asettuneet taloksi, voit alkaa seurustelemaan niiden kanssa. Pienet makupalat sopivat lahjuksiksi.

Gerbiilin käsittely

Kuten muitakin jyrsijöitä, tulee gerbiiliäkin käsitellä varmoin ottein. Gerbiiliä ei saa tarttua hännästä kuin aivan tyvestä, koska se on herkkä katkeamaan. Hännän tyvestä kiinni pitäminen voi olla tarpeen vilkkaampia eläimiä käsiteltäessä. Gerbiili on verraten liikkuvainen eläin pideltäessä kädellä tai sylissä, joten se on siksi hiukan vaikeampi käsitellä kuin kultahamsterit, hiiret tai rotat. Kun eläimen touhuamisintoon tottuu, on käsittely kuitenkin helppoa. Gerbiiliä käsiteltäessä on varottava satuttamasta sitä, koska gerbiili kyllä ärsytettynä käyttää hampaitaan tehokkaasti. Vanhempien tulee opastaa lapsiaan gerbiilien käsittelyssä, ettei vahinkoja pääse sattumaan.

Terraario ja tarvikkeet

Gerbiilin asunnoksi soveltuu parhaiten terraario, ei häkki. Gerbiili on innokas kaivelemaan, mutta ei niinkään välitä kiipeilystä. Häkistä kuivikkeet lentävät gerbiilin kaivaessa nopeasti lattialle, lisäksi jotkut gerbiilit jyrsivät häkkien pinnoja jatkuvasti. Erinomainen asumus on esim. 60-litrainen vanha akvaario, johon on tehty verkosta katto. Tämän kokoisessa asumuksessa voi hyvin pitää kahta gerbiiliä. Myös muovista terraariota voi harkita, mutta gerbiilit saattavat kyllä jyrsiä itsensä sieltä ulos suurentamalla juomapullolle tarkoitettua aukkoa. Kuivikkeeksi gerbiilille sopii kutterinpuru ja Mörtti-Röpö. Lisäksi kannattaa laittaa pesäntekomateriaaliksi heinää tai olkia.

Gerbiilit ovat taipuvaisia tuhoamaan kaikki terraarioon laitetut varusteet, joten ne täytyy valita sen mukaisesti. Mitään muovista ei terraarioon saa laittaa. Varusteiksi voi laittaa tukevan puisen pesämökin, oksia jyrsittäväksi, erilaisia pahviputkia jne. Ruokakuppi ei ole välttämätön, mutta jos sellainen laitetaan, on sen oltava keraaminen. Juoksupyörää ei gerbiilille saa laittaa, koska ne vahingoittavat siinä häntänsä helposti. Gerbiileille soveltuu parhaiten lasinen juomapullo!, gerbiilit kun usein jyrsivät muoviseen juomapulloon reiän alta aikayksikön. Muovisen juomapullon suojaamisessa saakin käyttää kekseliäisyyttään. Yksi hyväksi havaittu keino on seuraava: otetaan pienin Classicin juomapullomalli sekä korkea Piltti-purkki. Piltti-purkin kanteen tehdään juomapullon putken mentävä reikä. Sitten vain pullo purkkiin, kansi kiinni ja viimeiseksi ongelmaksi jää enää virityksen ripustaminen terraarion kattoon.

Ruokinta ja muu perushoito

Gerbiilin perusravinnon muodostavat täysravintopelletti tai jyväsekoitus, heinä ja vesi. Gerbiilin pelletiksi käy parhaiten hiiri / rottapelletti.. Pelletin tai siemenseoksen lisäksi gerbiili tarvitsee hyvälaatuista, kuivaa heinää. Raikasta vettä tulee myös aina olla tarjolla, vaikkei gerbiili paljon juokaan. Varsinaisen ravinnon lisukkeina voi silloin tällöin tarjota pieniä määriä esim. vihanneksia tai hedelmiä, kuivaa leipää, puuroja, makaroonia ja raejuustoa. Lisätietoa gerbiilin ruokinnasta saat Suomen Gerbiiliyhdistyksen sivuilta.

Gerbiilille tulisi tarjota säännöllisesti mahdollisuus hiekkakylpyihin. Pieneen kulhoon laitetaan pohjalle chinchillan kylpyhiekkaa, jossa gerbiilit mielellään kieriskelevät. Näin niiden turkki puhdistuu ylimääräisestä rasvasta. Gerbiileillä on vatsassaan hajurauhanen (kalju pitkulainen alue keskellä vatsaa), jonka seutu rasvoittuu erityisen herkästi.

Gerbiilin kynsiä ei yleensä tarvitse leikata mutta jos ne kasvavat aivan liian pitkiksi, kynnet voi leikata erittäin pienillä kynsisaksilla. Toimenpide on tehtävä erityisen varovaisesti, ja jos et ole varma, osaatko leikata kynnet eläintä vahingoittamatta, on ehkä paras pyytää jotain kokeneempaa leikkaamaan ne. Kynsien kasvamista liian pitkiksi voi ehkäistä helposti laittamalla gerbiilien terraarion tarpeeksi suuren sisältä lasittamattoman kukkaruukun. Gerbiilit kaivavat ruukussa innoissaan, ja samalla kynnet kuluvat nopeasti.

Poikasia?

Ennen kuin millään jyrsijällä teettää poikasia, pitäisi tehdä itselleen selväksi, miksi niitä halutaan. Poikasten söpöys ei riitä syyksi. Poikasille pitäisi mieluusti olla jo kodit tiedossa, tai sitten omistajan on oltava valmis pitämään ne itse. Poikasia voi syntyä jopa 10. Erilaisia murheita voi poikasten teettäjälle tulla myös eteen, jos emo syö poikasensa tai poikaset sairastuvat naksutautiin.

Mikäli halutaan teettää puhtaasti lemmikkitason poikasia, ei vanhempien ulkonäöllä ole suurta väliä. Niiden luonteiden on kuitenkin oltava hyvät, niiden on oltava täysin terveitä ja naaraan on oltava tarpeeksi suuri ja vahva jaksaakseen hoitaa poikaset. Vanhemmat eivät saa olla lähisukulaisia. Naaraalle sopiva ikä ensimmäisten poikasten saamiselle on 5-12 kk. Mikäli olet kiinnostunut näyttelytason gerbiilien kasvattamisesta, olisi sinun syytä käydä Suomen Gerbiiliyhdistyksen järjestämä kasvattajakurssi.

Aluksi täytyy saada uros ja naaras totutettua yhteen, mikä ei aina ole ihan yksinkertaista. Useimmiten pariskunnat hyväksyvät toisensa varsin helposti, mutta on myös gerbiilejä, jotka eivät hyväksy kumppania koskaan. Totutukseen voi käyttää yllä kuvattua menetelmää. Gerbiilit hyväksyvät toisensa parhaiten naaraan ollessa kiimassa. Poikaset syntyvät 24-30 päivän kuluttua astutuksesta. Uros on paras poistaa ennen poikasten syntymää, koska muutoin naaras saattaa tulla uudelleen kantavaksi synnytyksen jälkeen. Poikasia syntyy yleensä 1-8, mutta joskus harvoin enemmänkin. Jos poikasia syntyy hyvin vähän, naaras on ensikertalainen tai muutoin hermostunut, saattaa se syödä poikaset. Yleensä naaras huolehtii poikasista kuitenkin hyvin. Aluksi poikaset ovat täysin avuttomia ja karvattomia. Reilun 2 vk:n kuluttua ne ovat jo saaneet karvapeitteen ja alkavat tutkia ympäristöään, vaikka silmät eivät ole edes auenneet vielä. Silmät aukeavat n. 17 päivän iässä.

Kriittinen hetki poikasten kehityksessä on n. kolmen viikon ikä, jolloin naaras vieroittaa poikaset. Tällöin ne saattavat sairastua ns. naksutautiin. Taudin oireita ovat hengityksen naksuminen, apaattisuus, kehityksen taantuminen ja turkin pörröisyys. Naksutaudin aiheuttajasta ei ole varmaa tietoa, ja varmasti tepsivää hoitoa sairauteen ei myöskään ole. Osa tai kaikki sairastuneista poikasista saattaa kuolla. Jotkin poikaset toipuvat, mutta kehittyvät terveitä hitaammin.

Poikaset ovat luovutusikäisiä 7-8 viikon ikäisinä. Kuitenkin jo 6-viikon ikäiset urospoikaset tulisi siirtää asumaan keskenään tai isänsä kanssa, naaraspoikaset voi jättää emon seuraksi. Poikasia pitää käsitellä tässä iässä ahkerasti, jotta niistä tulee helposti käsiteltäviä ja luottavaisia lemmikkejä.

Gerbiilin terveys

Gerbiilit ovat hyvin terveitä eläimiä, jotka harvemmin kärsivät perinnöllisistäkään sairauksista. Yleisimpiä terveysongelmia ovat loukkaantumiset joko putoamisen tai tappelun seurauksena. Jotkin tarttuvat sairaudet vaanivat myös gerbiilejä, ja omistajan kannattaakin opetella tuntemaan lemmikkinsä normaali käytös, jotta hän havaitsee siinä tapahtuvat mahdolliset muutokset. Apaattisuus on aina oire siitä, että jokin on vialla. Jos epäilet gerbiilisi olevan sairas, vie se eläinlääkärille. Myös kasvattajalta kannattaa kysyä neuvoa, jos siihen on mahdollisuus.

Gerbiileillä on kaksi lajityypillistä harmillista sairautta. Kummankaan aiheuttajaa ei varmasti tiedetä eikä niille ole suoranaista hoitoa. Näistä ensimmäinen on ns. "nokkatauti", jossa gerbiili hankaa nenäänsä ruvelle. Jos gerbiilille tulee "nokkatauti", sen nenää kannattaa rasvata ja kynnet pitää ehdottomasti lyhyinä. Mikäli nenä ehtii tulehtua, siihen tarvitaan todennäköisesti eläinlääkärin määräämä antibioottikuuri. Toinen gerbiilien sairaus on n. 3-viikkoisiin poikasiin iskevä "naksutauti". Sen saattaa saada poikueesta vain yksi, tai sitten jopa kaikki. "Naksutautia" sairastavien poikasten kehitys jää jälkeen tai ne jopa taantuvat. Niiden turkki on pörrössä ja hengitys naksuu kuuluvasti. Hyvin monet tartunnan saaneet poikaset kuolevat tähän tautiin. Taudin aiheuttajaa ei tunneta eikä sille ole hoitoa. Tautia voi ennaltaehkäistä kantavan ja imettävän emon sekä poikasten hyvällä hoidolla ja ruokinnalla (laadukas ruoka, vitamiinitarpeista huolehtiminen), mutta valitettavasti "naksutauti" iskee joskus kaikesta huolimatta.

Gerbiilille voi ilmaantua myös ulkoloisia, joista kiusallisin on lintupunkki. Loiset eivät ole merkki huonosta hoidosta, vaan kaikin puolin esimerkillisesti hoidettukin eläin voi saada tartunnan. Loiset voidaan häätää apteekista saatavalla Frontline-sumutteella tai -valeluliuoksella, tai eläinlääkärin määräämällä lääkkeellä (esim. Ivomec). Mikäli kyseessä ovat lintupunkit, myös eläinten kaikki terraariot ja niiden ympäristö on siivottava ja desinfioitava/myrkytettävä.

Vanhemmiten gerbiileille saattaa tulle hajurauhasen tienoille kasvaimia. Mikäli kasvain alkaa vaivata eläintä, se on armeliainta lopettaa.

Harrastamaan!

Gerbiiliharrastajilla on Suomessa oma yhdistyksensä, Suomen Gerbiiliyhdistys ry. Yhdistys järjestää näyttelyitä ja muuta toimintaa sekä vastaa eläinten rekisteröinnistä. Jäsenet saavat kotiinsa neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Aavikkorumpu-lehden, joka on täynnä hyödyllistä gerbiilitietoa kannesta kanteen. Yhdistykseen voi liittyä maksamalla jäsenmaksun ja postittamalla henkilötietonsa ja jäsenmaksukuittikopion jäsenasioista vastaavalle. Lisätietoja liittymisestä löydät yhdistyksen internetsivuilta osoitteesta http://www.gerbiiliyhdistys.fi/. Sivuilta löydät tietopaketin gerbiilien ja muiden hyppymyyrien hoidosta, näyttelyharrastuksesta, kasvatuksesta ja gerbiilien värimuunnoksista sekä genetiikasta.

Muokattu tiistaina 24. toukokuuta 2011 klo 23:07